keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Stereoasennusta Opel Omegaan

Viime viikon projektina toimi Opel omega, johon piti vaihtaa soitin. Homma vaikutti helpolta, olinhan jo viime vuonna yhden vastaavan asennuksen tehnyt. Silloin aikaa kului valmiilla liittimillä n. 10 minuuttia.

No, tällä erää homma ei käynyt ihan noin helposti. Uusi soitin meni kyllä paikoilleen ja näyttökin toimi, mutta syystä tai toisesta musiikki ei alkanut toistumaan. Noh, ei muuta kuin selvittelemään.


Uusi soitin paikallaa, ja mysteerisyystä ei vaan toimi! Päättelimme, että syy löytyy johdoista, joten ei muuta kuin soitin irti ja johdot osittain uusiksi.

Johtojen vaihdon jälkeemkään homma ei toiminut, vaan kuvassa näkynyt soitin paloi sisältä. Sulake säilyi ehjänä, joten päättelimme virran kulkevan väärään suuntaan ja vaihdoimme plus ja miinus johtojen paikat (jotka siis edellinen asentaja oli vetänyt saman värisellä piuhalla) ja kokeilimme uudestaan. Sekään ei mennyt ihan putkeen.

Johdot kärtsäsivät, joten seuraavaksi tehtiin kaikki johdot kokonaan uusiksi. 


Näiden johdotusten jälkeenkään soitin ei toiminut, joten ei muuta kuin kaiutinpiuhatkin uusiksi.

Vanhemman liittimen piuhoja alettu siirtämään uuteen. 

Tämän jälkeen stereo toimi vallan hyvin, ja homma oli siis pulkassa! Ei muuta kuin auto siistiksi ja valmiiksi ajoon!

Valitettavasti, homma ei mennytkään ihan niin putkeen. Myöhemmin kun lähdin kotoa toisaalle, soitin ei taas toiminutkaan. Joten vikaa tullaan vielä tutkimaan lähitulevaisuudessa lisää.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Duunia duunia!

Viime viikot ovat olleet kohtuullisen kiireisiä. On ollut tuutorointia, projektisuunnittelua Fiestan parissa, teoriaa, siivousta ja kaikkea siltä väliltä. Viimeisimpänä päivittelin lukuvuoden 2013-2014 projektiaikataulun meidän Asentajakilta -wikiin, josta käy siis ilmi vuoden suurimmat tapahtumat ja ratapäivien suurpiirteisen sijoittelun. Aikataulua päivitellään sitä mukaa kun asioita saadaan valmiiksi tai muuta tekemistä keksitään, ja vähintäänkin vuodenvaihteen jälkeen sinne varmasti alkaa tulemaan lisää tekstiä jatkon suunnittelun aloittamisen ansiosta.

Lisäksi tänään saimme ensimmäisiä mallikappaleita erilaisista paitavaihtoehdoista, toivottavasti meillä on siis kohta myös t-paidat hupparien lisäksi!