Tämä blogi toimii Kalle "Nalle" Salevan osaamisportfoliona ja opinnäytetyönä vuosien 2012-2015 aikana suoritetusta autoasentajan perustutkinnosta. Jos olet kiinnostunut autoasentajaopiskelijan arjesta, autoista tai etsit asiantuntevaa ja asiallista työntekijää, jatka ihmeessä lukemista!
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Koulu ohi
Koulu on nyt ohi, eikä viimeiseltä jaksolta enään päivityksiä saatu aikaiseksi koulun päättämiseen vaadittavan homman viedessä kaiken ajan. Tämä herra siis kiittää ja kuittaa viimeisistä vuosista opettajia sekä luokkatovereita, tulevaisuudessa minut löytää Vantaalta opiskelemasta liiketalouden tradenomiksi. Linkki siellä pidettävään blogiin tulee myöhemmin
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Kevät ja viimeinen jakso!
Blogissa on eletty hiljaiseloa viime kuukaudet johtuen meidän "välilomasta". Kolmannessa jaksossa kun lukujärjestyksessä oli vain vapaavalintaisia opintoja (drinkkikurssia, järjestyksenvalvojakurssia yms), jotka allekirjoittanut oli kuitannut jo pitkän aikaa sitten edellisen opinahjon opinnoilla. Aika siis kului oman projektin kanssa koululla, josta päivitän lähiaikoina blogiin.
Nyt meillä kuitenkin on alkamassa viimeinen jakso tätä koulua, joka tarkoittaa meidän tapauksessa mm. sähköautotekniikkaa ynnä muuta pientä. Joten pysykäähän kanavalla, kyllä sitä tekstiä pian tulee!
Nyt meillä kuitenkin on alkamassa viimeinen jakso tätä koulua, joka tarkoittaa meidän tapauksessa mm. sähköautotekniikkaa ynnä muuta pientä. Joten pysykäähän kanavalla, kyllä sitä tekstiä pian tulee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)