|
Ja jatkuu! |
Viimein Mondeo-projektin blogailu saa jatkoa! Viime kerralla jäimme vesipumpun asennukseen, josta jatkoimme kannen kiinnittämiseen!
|
Kuvassa astemittari ja vääntövarsi |
Kantta kiristettäessä on tärkeä lukea ohjeet. Usein, kuten tämänkin Mondeon tapauksessa, piti ensin kannen pultteja kiristää eri momentteihin, jonka jälkeen pultteja kiristettiin vielä jokin astemäärä. Asteiden vääntämiseen tarvittiin jo hieman voimaa, joten otimme avuksemme meidän Fiesta-projektin turvakaariputkea antamaan hieman lisää vipuvoimaa.
|
Astemittarin lukemaa vielä kiristysvaiheessa |
Hyvänä neuvona voidaan pitää myös sitä, että ennen osien kiristämistä paikalleen kannattaa tarkistaa mahdollisten muiden siihen liittyvien osien asento. Tässä tapauksessa meidän imusarjan tiiviste oli väärinpäin, joka teetti useita tunteja lisätöitä. Ennen kannen kiristystä tiivisteen kääntäminen ei olisi ollut ongelma, mutta jos olisimme nyt lähteneet avaamaan kantta uudestaan, olisi meidän pitänyt ostaa sinne uusia tiivisteitä sekä uudet kannenpultit. Lähdimme suorittamaan työtä siis halvemman kautta, ottamalla laturia ja laturin jalkaa auki.
|
Laturi irtonaisena |
Kun olimme saaneet imusarjan tiivisteen ja laturin takaisin paikalleen oikein päin, lähdimme laittamaan jakoa kohdalleen jakopäästä. Tämä vaati jälleen useamman hetken perehtymistä ohjeisiin ja ennen kaikkea tarkkuutta, sillä asteenkin virhe jakopään hihnassa saattaa tarkoittaa kaiken työn hukkaan heittämistä.
|
Meisselit sylintereissä määrittämässä yläkuolokohtaa sekä metallilevy lukittamassa nokka-akselit paikalleen |
|
Jakohihna menossa paikalleen |
Tässä vaiheessa avasimme nokka-akselien pyörät ja kiristimme hihnan oikeaan kireyteen, jonka jälkeen kiristimme nokka-akselien pyörät. Tällöin jakopään jako oli kohdallaan, jonka varmistamiseksi vielä irroitimme nokka-akseleita paikallaan pitävän metallilevyn ja pyöritimme moottoria käsin kampiakselilta
|
Jakohihna paikalaan! |
Sitten vuorossa olikin niin sanotusti loput, eli työn haastavimmat osat olivat jo hoidossa. Seuraavaksi laitoimme paikalleen apulaitehihnan
|
Apulaitehihna menossa paikalleen kampiakselin päästä. |
Kun apulaitehihna oltiin saatu paikalleen, alkoi homma sujua aivan uudella tahdilla! Saman päivän aikana paikalleen meni kaikki loputkin osat, pakosarjasta tulpanjohtoihin! Myöhemmin samana päivänä moottori itseasiassa jopa vielä kävi ja autolla tehtiin testilenkkikin, ja kaikki pelitti vallan mainiosti! Ainoita pieniä häiritseviä ominaisuuksia olivat kova kilinä moottorista ja suuri savutus pakoputkesta, mutta niillekkin löytyi looginen selitys: Kilinä johtui hydraulisista venttiilinostimista (jotka siis alkavat kasaan puristamisen jälkeen toimia vasta hetken ajon jälkeen) ja savutus pakoputkea täyttäneestä jäähdytysnesteestä, jota sinne oli päässy vuotaneesta kannesta vesikanavan kautta. Ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat maanantaina varmistaneet nämä diagnoosit oikeiksi, jolloin Mondeo myös luovutettiin asiakkaalle täysin toimivana!
|
Valmis! |
Tälläisen pidemmän projektin jälkeen on taas hyvä palata lyhyempien projektien pariin, saas nähdä mitä seuraavaksi pääsee tekemään!