Autoamiksen elämää
Tämä blogi toimii Kalle "Nalle" Salevan osaamisportfoliona ja opinnäytetyönä vuosien 2012-2015 aikana suoritetusta autoasentajan perustutkinnosta. Jos olet kiinnostunut autoasentajaopiskelijan arjesta, autoista tai etsit asiantuntevaa ja asiallista työntekijää, jatka ihmeessä lukemista!
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Koulu ohi
Koulu on nyt ohi, eikä viimeiseltä jaksolta enään päivityksiä saatu aikaiseksi koulun päättämiseen vaadittavan homman viedessä kaiken ajan. Tämä herra siis kiittää ja kuittaa viimeisistä vuosista opettajia sekä luokkatovereita, tulevaisuudessa minut löytää Vantaalta opiskelemasta liiketalouden tradenomiksi. Linkki siellä pidettävään blogiin tulee myöhemmin
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Kevät ja viimeinen jakso!
Blogissa on eletty hiljaiseloa viime kuukaudet johtuen meidän "välilomasta". Kolmannessa jaksossa kun lukujärjestyksessä oli vain vapaavalintaisia opintoja (drinkkikurssia, järjestyksenvalvojakurssia yms), jotka allekirjoittanut oli kuitannut jo pitkän aikaa sitten edellisen opinahjon opinnoilla. Aika siis kului oman projektin kanssa koululla, josta päivitän lähiaikoina blogiin.
Nyt meillä kuitenkin on alkamassa viimeinen jakso tätä koulua, joka tarkoittaa meidän tapauksessa mm. sähköautotekniikkaa ynnä muuta pientä. Joten pysykäähän kanavalla, kyllä sitä tekstiä pian tulee!
Nyt meillä kuitenkin on alkamassa viimeinen jakso tätä koulua, joka tarkoittaa meidän tapauksessa mm. sähköautotekniikkaa ynnä muuta pientä. Joten pysykäähän kanavalla, kyllä sitä tekstiä pian tulee!
maanantai 17. marraskuuta 2014
Chevrolet Corvette ja öljypohjan tiiviste
Työssäoppi on lusittu ja ensimmäiseksi asiakastyöksi sainkin heti vähän mielenkiintoisemman ajokin, nimittäin Chevrolet Corveten. Itsehän olen aina ollut kiinnostunut jenkeistä, joten työmaa oli kieltämättä astetta kiinnostavampi!
Corvetessa ei ollut katsastettu, joten autoa ajettiin koekilvillä. |
Corvette nosturilla ja öljyt valutettuina |
Jotta öljypohja saatiin irti, täytyi myös startti sekä momentinmuuntimen suoja irroittaa. Näiden irroittamisen jälkeen työ oli jo paljon jouhevampaa. |
Saimme myös yhden uusista ykkösistä avuksi, kaveri teki kyllä hyvää duunia! |
Öljypohjan tiiviste jouduttiin lopulta vaihtamaan öljypohjan ollessa edelleen paikallaan, lähinnä johtuen apurungon sijainnista. Näin emme joutuneet myöskään tekemään ajokkiin nelipyöräsuuntausta.
Päädyimme myös tekemään ajokkiin samalla jäähdytysjärjestelmän ilmauksen, josta olikin päivitys jo aiemmin. Jutun kirjoitushetkellä Vette on edelleen työstössä, sillä ajokissa oleva käyntiongelma häiritsee ajoa. Tästä lisää päivittää joku muu kuin minä, eli ei muuta kuin selaamaan muiden blogeja läpi jos Vetten tarina kiinnostaa!
maanantai 3. marraskuuta 2014
Corveten jäähdytysjärjestelmän ilmaus
Työssäoppi on ohi ja kouluun on palattu! Ensimmäiseksi sain työkseni vaihtaa Corvetteen öljypohjan tiivisteen, jonka seurauksena päädyin vaihtamaan myös jäähdytysnesteet. Alla opetusvideo aiheesta, itse Corvette työmaasta tulee tekstiä myöhemmin!
maanantai 18. elokuuta 2014
Back to school!
Koulut ovat jälleen alkaneet! Ensimmäinen jaksomme on tällä erää työssäoppimista, josta ei siis saa ottaa kuvia blogia varten. Joten, ensimmäiset oikeat päivitykset tältä vuodelta tulevat olemaan myöhemmin syksyllä.
Alkava vuosi on tosiaan minulle se viimeinen eli kolmas, saas nähdä mitä se tuo tullessaan kun pääsemme takaisin koululle!
Alkava vuosi on tosiaan minulle se viimeinen eli kolmas, saas nähdä mitä se tuo tullessaan kun pääsemme takaisin koululle!
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
School's out!
Tämän lukukauden opiskelut alkavat olemaan paketissa, joten päädyimme sen kunniaksi käymään radalla! Tälläkin kertaa suuntasimme Nokian UAn radalle, jossa päädyimme ottamaan Fiestasta kaiken irti mitä saimme.
Muutamia puutteita Fiestassa toki oli, kuten liian tiukka jousitus. Käytännössä se näkyi etupään pompotuksena tiukissa, epätasaisissa mutkissa. Myös renkaat ovat auttamattoman vanhat (ja myös suunniteltu kadulle), joten rataslicksien hankinta on käytännössä pakollista. Mutta se on ensi vuoden hommia se!
Nyt on aika suunnata kesälaitumille, hyvää kesää kaikille muillekkin! Syksyllä tavataan!

perjantai 25. huhtikuuta 2014
Sähkötekniikkaa: Puolijohteet ja magnetismi
Tänään vuorossa oli pitkästä aikaa teoriaa, jossa aiheena oli puolijohteet sekä magnetismi. Alapuolella on luettavissa muistiinpanot päivältä.
Vastukset
- Vastuksen tarkoitus on vain vastustaa virran kulkua.
- Vastusmateriaaliksi sopivia aineita ovat mm. hiili, rauta ja konstantaani.
- Konstantaanin vastus on lähes sama riippumatta kappaleen lämpötilasta, kun taas esim. raudan vastus kasvaa huomattavasti korkeampaan lämpötilaan mentäessä.
- Mitä lyhyempiä ja paksumpia johtoja käytetään sähkölaitteessa, sitä pienempi resistanssi on.
- Kun johtimen pituus kaksinkertaistuu, kaksinkertaistuu myös resistanssi.
- PTC-vastus (Positive Temperature Coefficient) on lämpötilan mukaan muuttuva vastus, jossa vastustuskyky kasvaa lämpötilan noustessa.
- NTC-vastus (Negative Temperature Coefficient) on lämpötilan mukaan muuttuva vastus, jossa vastustuskyky laskee lämpötilan noustessa.
- Kondensaattori koostuu kahdesta vastakkain sijoitetusta johdinlevystä, joiden välissä on eristemateriaalia.
- Kondensaattorin tehtävä on varastoida sähkövirtaa, jota kutsutaan kapasitanssiksi. Kapasitanssin yksikkö on faradi.
- Kondensaattorit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: Kuivat kondensaattorit ja elektrolyyttikondensaattorit.
- Virta lakkaa kulkemasta kondensaattorin läpi kun kondensaattori on täysin latautunut.
Puolijohteet
- Transistorin toimii kytkimenä, vahvistimena ja läpäisykyvyltä muunneltavana kytkimenä.
- Transistorissa on kolme jalkaa: Kanta (Base) on keskellä, kaksi muuta ovat emitteri ja kollektori.
- Kannan virtaa säätämällä säädetään emitterin ja kollektorin välinen johtavuus.
- Transistorissa virta kulkee vain toiseen suuntaan, joten on tärkeää laittaa emitteri kiinni virtalähteeseen ja kollektori johdettavaan kohteeseen.
- Diodia käytetään virran kulun väärään suuntaan estämiseen.
- Diodeja on mm. LED-valot (Light Emitting Diode) ja zenerdiodi.
- Diodi päästää virran läpi vain toiseen suuntaan.
- Diodeilla voi myös tasasuunnata virtaa kytkettäessä useampi diodi siltaan.
- Zenerdiodia käytetään virran estosuunnassa päästämään läpi virtaa, kun diodille asetettu zenerjännite ylittyy.
- LED tuottaa valoa päästösuuntakäytössä.
- Valolle herkkä diodi toimii niin, että diodi joko saadessa valoa tai menettäessään yhteyden valoon alkaa päästämään virtaa läpi. Tällä on toteutettu mm. sadetunnistin ja ilmastoinnin aurinkotunnistin.
-

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Renkaanvaihtopäivät
Tänä keväänä ykköset pitivät kahtena viikonloppuna renkaanvaihtopäivät, joiden aikana he keräsivät rahaa tulevaa luokkaretkeänsä varten. Itsekkin olin mukana heitä auttamassa, pääasiassa koska halusin päästä vastaamaan asiakaspalvelusta ja kassan toimivuudesta. Ja tietenkin koska tahdoin myös auttaa.
Oli kieltämättä äärimmäisen mahtavaa päästä seuraamaan ykkösten ahkeraa toimintaa, sekä mahtavaa kykyä joustaa tarpeen vaatiessa. Tuottoakin nämä kaksi viikonloppua vapaaehtoisellakin maksulla tuottivat ihan mukavasti, joten ainakin reissusta koituu nyt kaikille vähemmän maksettavaa!
Halli siivottuna ensimmäistä viikonloppua varten |
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Kuinka Audin huollat
Huollettava ajokki |
Polttoainesuodatin lähtemässä irti. |
Seuraavana päivänä Audi työmaa jatkui hieman erilaisissa merkeissä, kun aloimme säätämään pyöränkulmia kiltaykkösten kahden uuden jäsenen, Arsin ja Pertun kanssa.
Takapään kulmia kuntoon |
Oikealla asenteella homma toimii! |
Samalla kun ajoimme auton nosturille niin huomasimme toisen puolen takavalojen olevan todella paljon himmeämmät kuin toisen. Valon irrotettuamme asian vakavuus paljastui: Takavalon kanta (mihin kaikki polttimot kiinnittyvät) oli syystä tai toisesta todella hapettunut. Ei muuta kuin uutta osaa tilaukseen!
Valitettavasti tämän jälkeen jouduin sairaslomalle ja projektin tuli viemään loppuun Simeon ja Janna (joka oli jo tullutkin osaksi projektia avukseni). Joten, loput projektin kulusta saa lukea heidän blogeistaan!
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Tuutorointia: Volvo ja sen jakopää. Ja vähän Saabiakin.
Kas niin, neljäs jakso ja uudet kujeet! Jakson ensimmäinen viikko lähti käyntiin kätevästi tuutoroinnilla mr. Riikosen kanssa. Työnkuvaan kuului siis Volvo S40:n jakopään huollossa auttaminen, ja sattumalta ajokki oli jopa tuutoroitavan Jennyn oma. Mutta eipä siinä, töihin vaan!
Samalla teimme myös Riikosen Saabia, jossa mittariston moottorin veden lämpötilamittari ei näyttänyt aina oikeita lukemia. Hetken tuumittuamme lähdimme tutkimaan asiaa yleismittarin avulla suoraan pääkallopaikalta, eli veden lämpötilamittarilta.
Tarkempi tutkiminen paljasti koko anturin olevan pahasti hapettunut, joka selitti hyvinkin kummalliset näytetyt lukemat. Ei muuta kuin uusi anturi tilaukseen!
Kaiken kaikkiaan työt onnistuivat hienosti, Riikonen sai autolleen diagnoosin ja Jenny sai uuden jakopään. Ei siis valittamista! Loppuviikosta päädyimme vielä luokkien kesken hieman virkistäytymään luokan uuden lelun ja ulkoilman parissa: Tapio oli nimittäin hankkinut meille RC-auton! Mielestäni työkyvyn ylläpito joidenkin vastaavien laitteiden kanssa on omiaan motivoimaan opiskelijoita jatkamaan opintoja hyvässä hengessä parantuneen ryhmähengen kera, ja siksi siitä pitäisi saada vaikka viikottainenkin pakollinen tapahtuma.
Ahtaalta näyttää, mutta eiköhän se siitä! |
Jakohihna poissa paikaltaan. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastaa missä ajoitusmerkit ovat, sillä pienikin heitto niissä saattaa tehdä koko venttiilikoneistosta sylttyä. |
Kun jakoa alettiin vääntämään kohdalleen nokka-akselien päästä, otimme avuksemme kuvassa näkyvän itsetehdyn työkalun. Uskomatonta kyllä, työkalulla sai oikeasti melko hyvän otteen nokkapyöristä. |
Jakohihna viimein paikallaan, useamman tunnin äheltämisen jälkeen. |
Yleismittari kouraan ja tutkimaan! |
Paikalla olleen pitkän linjan sähköteknikonkin mielestä resistanssi oli hieman turhan alhainen. |
Kaiken kaikkiaan työt onnistuivat hienosti, Riikonen sai autolleen diagnoosin ja Jenny sai uuden jakopään. Ei siis valittamista! Loppuviikosta päädyimme vielä luokkien kesken hieman virkistäytymään luokan uuden lelun ja ulkoilman parissa: Tapio oli nimittäin hankkinut meille RC-auton! Mielestäni työkyvyn ylläpito joidenkin vastaavien laitteiden kanssa on omiaan motivoimaan opiskelijoita jatkamaan opintoja hyvässä hengessä parantuneen ryhmähengen kera, ja siksi siitä pitäisi saada vaikka viikottainenkin pakollinen tapahtuma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)